Oulu on asenne
Vuonna 1605 perustetun Oulun kaupungin tie
Oulujokisuiston pienestä kauppapaikasta nykyisen kaltaiseksi
vetovoimaiseksi keskukseksi on vaatinut onnistuneita
valintoja ja kykyä uudistaa elinkeinoja vastaamaan
muuttunutta maailmaa. Tätä uudistumista kuvaa myös uuden
strategian keskeisin linjaus:
| Oulu haluaa olla tulevaisuudessa nykyisen
teknologiaosaamisen lisäksi monipuolisen ja
uudistuvan liiketoiminnan osaaja niin kotimaisilla
kuin kansainvälisilläkin markkinoilla. |
Oulu inspiroi - innovaatiostrategian 2007 - 2013
nimessä halutaan tuoda esille ja korostaa ihmisen
innostuksen merkitystä innovaation synnyttäjänä. Innostus,
joka lähtee inspiroituneiden yksilöiden muodostamista
työyhteisöistä luo mahdollisuuden uudistua ja pärjätä
globaalissa kilpailussa.
Strategian keskeinen viesti on toimijoiden
ennakkoluuloton ja innostunut tavoite, joka resurssit
yhdistäen mahdollistaa Oulun johtavan aseman vahvistamisen
kehityksen seuraavalla aallolla. Se, että meillä on intoa
laittaa asiat sujumaan, luoda työn tekemisen ilmapiiri ja
taata yhteisöissä toiminnan tehokkuus ja työn ilo, heijastaa
ainutlaatuista ja vahvaa oululaista, positiivista asennetta.

|